“Me kuvittelemme maailman ilman vankiloita ja sitten yritämme luoda tuon maailman.”
Näin puhuu Gregory Boyle, jesuiittapappi, joka on perustanut maailman suurimman kuntoutus- ja koulutusohjelman rikos- ja päihdetaustaisille ja erityisesti jengitaustaisille ihmisille. Ohjelman nimi on Homeboy Industries ja se on toiminut Los Angelesissa vuodesta 1988.
Gregory Boyle puhuu omilla luennoillaan väsymättömästi marginaalissa elävien, syrjään sysättyjen ja stigmatisoitujen ihmisryhmien puolesta. Hänen mukaansa on tärkeää ymmärtää, että ihmiset rakentavat elämäänsä hyvin erilaisista lähtökohdista, joihin he eivät voi itse vaikuttaa tai joita he eivät voi itse valita. Lapsuudenajan haitalliset kokemukset ja yhteiskunnan eriarvoistavat ja syrjivät rakenteet, kuten köyhyys, asuinpaikka tai terveydelliset seikat vaikuttavat ihmisten mahdollisuuksiin rakentaa omaa elämää. Traumatisoivien kokemusten ja olosuhteiden vaikutusten ymmärtäminen auttaa meitä näkemään, että meillä kaikilla on mahdollisuus toipua ja kasvaa.
Gregory Boyle muistuttaa kuitenkin, että me voimme hyvin vasta silloin, kun me kaikki voimme hyvin. Toipuminen ei tapahdu yksin vaan yhdessä toisten ihmisten kanssa, yhteisöissä, jotka rakentuvat myötätunnolle ja hyväksynnälle. Ihmiset tulisi hyväksyä sellaisina kuin he ovat, ei sellaisina kuin heidän mielestämme pitäisi olla. Muutos on helpompaa, kun koen ensin kelpaavani sellaisena kuin olen.
Eläintenkouluttaja Tua Onnela sekä teologian tohtori ja kouluttaja Jenni Spännäri puhuvat siitä, mitä ihmiset voisivat oppia eläimiltä oppimisesta ja opettamisesta. Eläimet oppivat parhaiten silloin, kun ne voivat hyvin ja kokevat olevansa turvassa. Sama pätee ihmisiin. Ihminen on sosiaalinen laji, joka tarvitsee yhteyttä toisiin. Ihmisille muiden ihmisten hyväksyntä on suurin palkkio. Oppimisteorian näkökulmasta katsottuna ihmisten palkitseminen herkemmin siitä, että he toimivat toivotusti olisi kannattavampaa kuin rankaiseminen väärin toimimisesta. Väärästä toiminnasta ei palkita mutta ei myöskään rangaista siten, että se lannistaa.
Onnela ja Spännäri sanovat, että yhteiskunnallinen todellisuus tai lainsäädäntö voisivat näyttää hyvin erilaiselta, jos sen pohjana käytettäisiin tietoa siitä, miten ihminen oppii. He toteavat, että tällä hetkellä uskotaan vahvasti, että kun ihmiseltä, joka on köyhä ja huono-osainen, vähennetään tukea, hän aktivoituu, innostuu, lähtee töihin ja muuttaa elämänsä. Ihminenkään ei kuitenkaan ole eläin, joka toimii, kun häntä lannistetaan ja rangaistaan vaan, kun häntä autetaan ja tuetaan onnistumaan.
Usko rankaisun voimaan voisi vähetä, jos ymmärrettäisiin, mikä meitä ihmisiä auttaa oppimaan, toipumaan ja muuttumaan. Gregory Boyle sanoo, että ajatus siitä, että meissä kaikissa on hyvää ja pahaa, on johtanut meitä harhaan pahemman kerran. Hän on tiukasti sitä mieltä, että mikään ei kosketa ihmisen sisällä olevaa hyvää. Kyse ei ole pahuudesta vaan haavoista ja traumoista, joita ihmiset ovat elämänsä aikana saaneet. Kun puhumme ihmisten pahuudesta tai rankaisemisesta, käytämme vanhentuneen maailman kieltä. Tiedämme nykypäivänä paljon siitä, mikä auttaa ihmistä toipumaan ja muuttumaan. Jos silti toimintaamme ohjaavat vanhentuneet ajattelutavat ja käsitykset ihmisestä, emme tule pääsemään sinne, mihin haluamme päästä. Maailmaan, jossa ei ole vankiloita.
Kirjoittaja: Tuutikki Ijäs, projektipäällikkö, Supernovat -hanke
Luomakunnan kruunu vai eläin eläinten joukossa? | Horisontti | Yle Areena – podcastit
Gregory Boyle: https://www.youtube.com/live/E2DnjStKH5Y?si=GYyevAMJVKXzI_6R